Osteoporoosi Käypä Hoito
Hoito on pitkäaikainen ja kestää vuosia. Sen tehoa seurataan veritutkimuksilla tai luuntiheysmittauksilla. Hoitoa jatketaan yleensä korkeintaan viisi vuotta, mutta perustelluista syistä hoito voi jatkua pidempään. Osteoporoosin ehkäisy Osteoporoosin vaaraa voidaan vähentää huolehtimalla riittävästä kalsiumin ja D-vitamiinin saannista sekä liikunnasta. Näistä on hyötyä sekä nuorena että vanhempana. Kalsiumin saannin pitäisi olla vähintään 0, 8 grammaa päivässä. Henkilöillä, joilla on suurentunut riski, kalsiumin saanniksi suositellaan 1–1, 5 grammaa päivässä. Maitotuotteet ovat suomalaisten tärkein kalsiumin lähde. Yksi lasillinen maitoa tai piimää tai pari siivua juustoa sisältää 0, 25 grammaa kalsiumia. Rasvattomissa maitotuotteissa on sama kalsiumin määrä. Sata grammaa juustoa sisältää 0, 6–1 grammaa kalsiumia. Jos näitä ei voi nauttia, voi käyttää apteekista saatavia kalsiumvalmisteita. D-vitamiini lisää kalsiumin imeytymistä suolesta. Sen tärkein lähde ravinnossa on kala. Nykyään on D-vitamiinia lisätty myös maitotuotteisiin.
Aknearpien hoito
Osteoporoosin oireet Osteoporoosi ei "tunnu", joten sen olemassaoloa ei ole mahdollista tietää etukäteen ilman mittauksia. Silloin kun syntyy osteoporoosiin liittyvä luunmurtuma, taustalla on yleensä vuosikausia kestänyt luukato. Murtuma voi tulla selkänikamaan pienen tärähdyksen yhteydessä, jolloin nikama luhistuu kasaan. Oireena on kova kipu, joka paikallistuu selkärangan johonkin osaan. Toinen yleinen murtuma on reisiluun kaulan murtuma, joka syntyy kaaduttaessa. Kolmanneksi tavallisin murtumatyyppi on ranneluun murtuma. Myös muihin luihin voi ilmaantua murtumia vähäisten vammojen yhteydessä. Osteoporoosin toteaminen Osteoporoosi todetaan luuntiheyden mittauksella. Luun tiheyttä ei mitata "varmuuden vuoksi" pelkän iän perusteella. Lääkäri arvioi, milloin on aiheellista tutkia luuntiheys. Tutkimusaiheita ovat esimerkiksi vähäisen vamman aiheuttama murtuma, pitkäaikainen kortisonihoito tai se, että yli 65-vuotiaalla todetaan useita osteoporoosin riskitekijöitä. Tavallisen röntgenkuvan herkkyys ei riitä osteoporoosin toteamiseen.
Osteoporoosi käypä howto.html
Tämän lisäksi tunnetaan suuri joukko riskitekijöitä, jotka lisäävät osteoporoosin vaaraa: vähäinen liikunta tupakointi liiallinen laihuus, etenkin syömishäiriö anorexia nervosa (ks. «Laihuushäiriö (anoreksia nervosa)» 1) kuukautisten loppuminen (vaihdevuodet) tavallista aikaisemmin vähäinen kalsiumin saanti ravinnossa D-vitamiinin vähäinen saanti pitkäaikainen (yli puoli vuotta) suun kautta nautittu kortisonilääke jotkin muut lääkkeet, etenkin epilepsialääkkeet jotkin kalsiumaineenvaihduntaan vaikuttavat sairaudet, esimerkiksi keliakia, lisäkilpirauhashormonin liikatuotanto ja maksasairaudet. Henkilöillä, joilla on aikaisemmin ollut luunmurtumia, todetaan myöhemmällä iällä tavallista useammin osteoporoosia. Aikaisempi murtuma ei ole varsinainen riskitekijä, mutta se voi olla merkki luun lujuuden heikentymisestä, varsinkin jos murtuma on syntynyt tavallista lievemmän vamman seurauksena. Huono lihaskunto ei suoraan vaikuta luun lujuuteen mutta aiheuttaa helposti kaatumisia ja sitä kautta altistaa murtumille.
Hoito finnish
- Neon 2 polku
- Hoito restaurant
- Iskias hoito
- Mustelman hoito
- Osteoporoosi ja lääkehoito - Luustoliitto
- Fintoys Forum - A-sarjan koneet
- Helppo suolainen piirakka
- Borrelioosi hoito
- Osteoporoosi Käypä hoito -suosituksen potilasversio - Luustoliitto
- Potilaan Lääkärilehti - Osteoporoosin hoitoon uusia ohjeita
- Hoito finnish
Erityisen haasteellista on nikamamurtumapotilaiden tunnistaminen. Osteoporoosin diagnoosi on mahdollista tehdä ennen murtumaa ainoastaan luuntiheysmittauksella. Luuntiheys mitataan kaksienergiaisella röntgenabsorptiometrialla (DXA) lannerangasta ja reisiluun yläosasta «Sentraalinen luuntiheys kaksienergiaisella röntgenabsorptiometrialla ennustaa murtumariskiä. » A. Ainakin menopaussin ohittaneilla naisilla jokainen yhden keskihajonnan (SD) suuruinen pienenemä luuntiheydessä suurentaa murtumariskin 1, 5–2, 5-kertaiseksi «Postmenopausaalisilla naisilla jokainen yhden keskipoikkeaman alenema luun tiheydessä lisää tutkittavan murtumariskin 1, 5–2, 5-kertaiseksi. Normaali luuntiheys ei takaa sitä, ettei tutkittava saa murtumaa. Osteoporoosin diagnosoinnin jälkeen tulee selvittää, onko kyse primaarisesta vai sekundaarisesta osteoporoosista. Kliinisellä tutkimuksella ja täydentävillä röntgen- ja laboratoriotutkimuksilla on tässä tärkeä merkitys. Seulonta Luuntiheyden seulonta väestötasolla ei ole tarkoituksenmukaista, koska suurin osa murtumista tapahtuu muille kuin osteoporoosipotilaille.