© Toimittanut MTV Tuomas Koivurova ikuisti Rovaniemen eteläpuolella Muurolan kylällä komean rivin muurahaiskekoja. Koivurova kertoo MTV Uutisille, että oli matkalla kesämökilleen, kun huomasi pesät. – Menin hieman vaihtoehtoista reittiä. Tuos...
Päätökset ovat varmasti olleet taloudellisesti perusteltuja, koska edullisemman kustannustason maassa toimiva yritys on voinut tehdä edullisimman tarjouksen. Mutta silti valtionyhtiöiden toiminta muistuttaa hölmöläissatua, jossa peittoa jatketaan niin, että jatkokaistale leikataan täkin toisesta päästä. Kuka ajattelee verotulojen kertymistä, jos edes valtio ei niistä piittaa? Fortumin tapaus on liikenteen turvallisuusvirastoakin räikeämpi tapaus, sillä sähköyhtiön vikapalvelu on yhteiskunnan toimivuuden kannalta olennainen kriisipalvelu. Voiko sellaisen ulkoistaa Euroopan toiselle puolelle? Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin. Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?
Viime vuonna maidon tuottajahinta laski huimat 15 prosenttia ja liha samaa rataa. Entä jos palkoille kävisi vastaavaa. Sellaista ei kukaan voi edes kuvitella. Maitotilojen kannattavuus on rapakunnossa ja karjatilojen määrä laskee seuraavassa viidessä vuodessa puoleen nykyisestä. Maatiloja häviää joka päivä 5 kappaletta. Suomen maa- ja karjatilat ovat perheviljelmiä ja raja tulee vastaan tilakoon suurentamiselle, koska on raja siinä, mitä yksi ihminen tai perhe jaksaa ja pystyy. Maajussin jälkeläinen